1.1.2017 Rakennettu ympäristö tasa-arvon edistäjänä

Teksti: Hilkka Högström

Onnistuuko lähikoulun korjaus? Rakennetaanko virkistysalueelle kerrostaloja? Kuinka kauas siirtyy terveysasema? Monia julkisten palveluiden rakenteita ollaan uudistamassa. Samalla arvioidaan ovatko olemassa olevat ympäristöt ja rakennukset resurssi vai rasite. Museovirasto osallistuu keskusteluun julkaisemalla tutkimuksia ja jakamalla tietoa 1900-luvun jälkipuolen ympäristöistä ”Rakennettu hyvinvointi” -teemahankkeissaan.

JOS PÄÄTÖKSET rakennusten ja ympäristöjen tulevaisuudesta viipyvät, myös ylläpitoa ja korjaamista siirretään. Lopulta lasketaan, onko kannattavampaa purkaa kuin säilyttää. Rakennusten kohtalosta päätettäessä voi unohtua, miksi hyvinvointiyhteiskunta on aikanaan rakentamiseen investoinut ja mitä rakentamisella on saavutettu.

Suomessa on totuttu siihen, että julkiset palvelut ovat lähellä kotia tai ainakin turvallisen matkan päässä. Tämä olikin 1900-luvun hyvinvointivaltion rakentajien päämäärä. Kattava ja kaikille tasa-arvoinen palveluverkosto on vasta puoli vuosisataa vanha, mutta tulokset herättävät kunnioitusta: koulutustasomme, tasa-arvomme ja eliniän odotteemme ovat kansainvälisten vertailujen kärjessä.

Miten tässä onnistuttiin? Hyvinvointivaltion rakentaminen on ollut mittaamattoman suuri panostus, arvioidaan investointi sitten euroina tai hallinnon, asiantuntijoiden ja rakentajien työpanoksena. Julkiset palvelut taattiin lainsäädännöllä. Valtio linjasi, ohjasi ja tuki rakentamista. Perusteluissa korostuivat tavoitteiden yhteiskunnallinen merkitys, tasa-arvopyrkimys ja kehitysaluepolitiikka.

Suomessa rakennettiin 1900-luvun jälkipuolella ennätyksellisen paljon: asuntoja, päiväkoteja, kouluja, kirjastoja, terveydenhuollon ja liikunnan rakennuksia. Määrää havainnollistaa Tilastokeskuksen koko rakennuskannasta laatima taulukko, joka perustuu rakennus- ja huoneistorekisteriin (2011).

Kestävyyttä hyvinvointiyhteiskunnan symbolien käyttöön ja ylläpitoon

Eri puolilla maata on helppo tunnistaa sairaalanmäki vuodeosastotorneineen, koulun näköinen koulu tai kaarikattoinen urheiluhalli lähikenttineen. Kun näiden rakennettujen ympäristöjen arvoja puntaroidaan, on tärkeää tunnustaa arkkitehtuurin ja rakennustekniikan merkitys, mutta yhtä tärkeää on punnita rakennusten yhteiskunnallista merkitystä. Miten rakennukset ja palvelut edistävät ihmisten ja yhteisöjen hyvinvointia sekä arvostuksen kokemusta – riippumatta kunkin sosiaalisesta taustasta tai kotipaikan sijainnista?

Julkisilla varoilla toteutetut 1900-luvun jälkipuolen ympäristöt ovat hyvinvointi-Suomen määrätietoisesti rakentamia, eivät sattumalta syntyneitä. Rakentamisen taustalla ovat terveyden, hyvinvoinnin ja kasvatuksen tutkimus ja sosiaalipolitiikka: takaamalla kaikille samat mahdollisuudet on haluttu ehkäistä ongelmia. Tämä on aivan yhtä ajankohtaista nyt ja tulevaisuudessa kuin se oli 1900-luvun jälkipuolellakin.

Lasten liikunta alkaa kotikorttelin leikkipaikalta, lähileikkipuistosta ja lähikoulun kentältä. Kaavasuunnittelulla luotu kunnan viherverkosto kattaa tiiviisti rakennettujen alueiden väliset puistot ja reitit, jotka ulottuvat keskustoista laidoille, rannoille ja vesille asti. Kuvassa lapsia asuinalueen leikkipuistossa, Kuva: Teuvo Kanerva / Museoviraston Kuvakokoelmat.

Rakennukset vaativat jatkuvaa huoltoa ja korjaamista, joka pätevimmillään perustuu rakentamisen, käytön ja korjausten historian tuntemiseen. Hyvinvointi-Suomea symboloivan rakennusperinnön onnistuneesta säilyttämisestä ja toiminnallisesta uudistuksesta on rohkaisevia esimerkkejä, samoin uuden ilmanvaihtotekniikan sovittamisesta olevaan rakennukseen. Näissä hankkeissa on piirteitä niin muuttamisesta, säilyttämisestä kuin suojelemisestakin – siis kestävästä kehityksestä.

Kestävä kehitys on vastuunkantoa. Vaikka rakennusten säilyttäminen ja korjaaminen maksavat, ei ympäristön ja palvelun säilymisen arvoa voi mitata vain ylläpitokustannuksella. Purkaminen ja uudisrakentaminenkin ovat kalliita ja kuormittavat ympäristöä.

Valtakunnallinen näkökulma arviointiin ja kokemusten vaihtoon

Ihmiset arvostavat julkisia palveluja ja luottavat niihin. Ympäristöjen ja rakennusten tulevista vaihtoehdoista keskusteltaessa täytyy päätöksentekoprosessissa hyödyntää käyttäjäkokemusten lisäksi myös avointa tutkimustietoa, kokemusten vaihtoa ja pätevän suunnittelijaryhmän näkemyksiä.

Kouluja ja oppilaitoksia rakennettiin ennätysmäärä 1900-luvun jälkipuolella. Koko maassa koulutustaso kohosi: vuonna 1960 vajaa viidesosa ikäluokasta aloitti lukion, 1980 jo noin puolet. Ylioppilaitten määrä ylitti 30 000 rajan 1982, naiset saivat miehiä enemmän valkolakkeja 1960-luvulta alkaen. Kuvassa Rovaniemen koululaisia vuonna 1967. Kuva: Museoviraston Kuvakokoelmat.

Museovirasto on julkaissut verkkosivuillaan tietoa koulu- ja terveydenhuollon rakennuksista sekä liikuntaympäristöistä. Tällä vuosikymmenellä Museovirasto toteuttaa lisää Rakennettu hyvinvointi -teemahankkeita, jotka paneutuvat muun muassa kaavoitukseen sekä alue- ja asuntorakentamiseen. Tutkimukset tarjoavat välineitä ympäristöjen arviointiin ja paikallisiin tutkimuksiin, onnistuneet korjausesimerkit vaihtoehtoja ongelmanratkaisuun.

Tieto auttaa arvioimaan tuttua koulua, sairaalaa ja liikuntapaikkaa myös merkityksellisenä osana koko maan hyvinvoinnin kehitystä. Tiedon avulla voi koulun, terveyskeskuksen tai leikkipuiston ominaisuuksissa ja piirteissä nähdä myös rakentamiselle asetettuja yhteisiä tavoitteita, niin sisällöllisiä kuin yhteiskunnallisiakin. Parhaimmillaan tieto tukee hyvinvointi-Suomen rakennusten ja ympäristöjen arvostusta ja säilyttämistä.

Lisätietoa Rakennettu hyvinvointi -hankkeesta