2017 / Valokeilassa

Maskun villaintarsia entistettiin käsityöharrastajien voimin

Kati Ranta

Joukko käsityöharrastajia toteutti vuonna 2016 rekonstruointiprojektin, jossa tehtiin kopio Kansallismuseon kokoelmiin kuuluvasta keskiaikaisesta tekstiilistä, Maskun villaintarsiasta. Vastaavaa hanketta ei ole aikaisemmin tehty Suomessa. Kansallismuseo avasi projektissa ensi kertaa aineistonsa harrastajien käyttöön, ja yhteistyön myötä saatiin myös uutta tutkimustietoa.

KANSALLISMUSEON TYÖPAJAOHJAAJA Ulla Kostiaisen mukaan projekti sai alkunsa keskiaikaharrastajien ja historian elävöittäjien ideasta. Työhön ei välttämättä olisi ryhdytty ilman harrastajien aloitetta. Mervi Pasanen ja Elina Sojonen olivat saaneet innostuksen ruotsalaisten ystäviensä hankkeesta, jossa nämä rekonstruoivat intarsiapeitteen yhteistyössä Historiska Museetin kanssa. Vaikka Pasanen ja Sojonen tiesivät Suomesta löytyvän keskiajalta säilyneitä intarsiatöitä, he suhtautuivat aluksi epäillen siihen, lähtisikö museo mukaan hankkeeseen.

Työpajaohjaaja Ulla Kostiainen
Kansallismuseon työpajaohjaaja Ulla Kostiainen Maskun villaintarsian äärellä. Kuva: Kansallismuseo.

HARRASTAJIEN VAKUUTTAVA suunnitelma ja Ruotsin esimerkki saivat kuitenkin Kansallismuseon innostumaan. Ulla Kostiaisen mielestä yhteistyön aloittamisessa jonkin yhteisön kanssa on aina riski, jos projekti on vaativa, kuten villaintarsian rekonstruointi. Mukana olleiden kokemus käsitöiden tekijöinä – osa alan ammattilaisia, osa innokkaita harrastajia – ja projektin vetäjien organisointitaidot vakuuttivat kuitenkin museon väen. Yhteistyö käynnistyi nopeasti, ja sitä leimasi vahva molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus toisen tekemää työtä kohtaan.

”Molemmilla osapuolilla oli selkeä tavoite, että tehdään mahdollisimman tarkka kopio alkuperäisestä. Samalla tunnistimme toistemme asiantuntemuksen ja osaamisen”, Elina Sojonen kertoo.

Myös vastavuoroisuus oli projektissa tärkeää. Tekniikka oli monille uusi. Projektin myötä sekä opittiin että opetettiin. Vastineeksi ompelutyöstä museo mahdollisti harrastajien pääsyn tutustumaan alkuperäiseen intarsiaan. Tekstiilin rekonstruointiin osallistui lopulta 16 ompelijaa, mikä oli tuplasti alkuperäistä suunnitelmaa enemmän. Sojonen toteaakin villaintarsian ompelemisen olevan joukkuelaji.

Villaintarsia
Yksityiskohta Maskun villaintarsiasta.
Kuva: Kansallismuseo
Intarsia
Intarsian ennallistus vaati perinteisten käsityömenetelmien opettelua.
Kuva: Kansallismuseo

MASKUN VILLAINTARSIA ei ollut vain rekonstruointiprojekti vaan tärkeä yhteistyön avaus Kansallismuseon ja historian elävöittäjien välillä. Sen lisäksi, että harrastajat pääsivät tutkimaan aitoa keskiaikaista tekstiiliä, he tuottivat uutta tutkimustietoa kuiduista, väreistä ja ompelutekniikasta. Kansallismuseo sai historian elävöittäjiltä arvokkaan lahjoituksen: laadukas rekonstruointi ei olisi onnistunut ilman vapaaehtoistyötä. Lisäksi projektin saama julkisuus teki näkyväksi suomalaista tekstiilihistoriaa ja -taidetta.

”Toivon, että projektimme onnistuminen auttoi näkemään niitä mahdollisuuksia, mitä erilaisten historian harrastajayhteisöjen kanssa tehty yhteistyö voi antaa. Olemme museoille tärkeä sidosryhmä ja museoiden hardcore-faneja! Meillä on annettavaa – verkostoja, intoa, aikaa, intohimoa, kädentaitoja ja monenlaista osaamista”, Sojonen hehkuttaa.