”Ongelmanratkaisua ja salapoliisityötä” – Anna-Maria Kymäläinen pitää Seurasaaren museorakennukset kunnossa

”RAKENNUSKONSERVAATTORIN TYÖ on monipuolista, se sisältää niin tutkimusta kuin fyysistä työtä”, Kymäläinen erittelee. ”Se on ongelmanratkaisua ja salapoliisityötä – mikään ennalta suunniteltu ei päde, vaan asiat täytyy miettiä tapauskohtaisesti ja varautua siihen, että aina tulee yllätyksiä.”

ERILAISIA RATKOTTAVIA tapauksia Seurasaaressa riittääkin. Ulkomuseo avattiin yleisölle vuonna 1909, ja tähän päivään mennessä eri puolilta Suomea saareen siirrettyjä rakennuksia on jo 88. Laaja ja moninainen rakennuskanta vaatii konservaattoreilta paljon töitä.

”Parasta Seurasaaressa on työryhmä. Tekemisen ilo syntyy yhteishengestä, eikä meistä kukaan pärjäisi työssään yksin. Porukalla asiat kuitenkin etenevät”, Kymäläinen kertoo.

Iloa tuottaa kokemus työn merkityksellisyydestä. Museorakennukset ovat saaneet Seurasaaressa uuden elämän, eikä monia niistä enää olisi, mikäli ne olisivat jääneet alkuperäisille sijoilleen. Ulkomuseon lisäksi Seurasaari on myös kansanpuisto, jonne kuka tahansa voi tulla ulkoilemaan. Vuoden kierto vaikuttaa paljon konservaattorien työhön saaressa, ja Kymäläisen mukaan ulkomuseon avautuminen keväällä herättää saaren henkiin.

ANNA-MARIA KYMÄLÄINEN on koulutukseltaan historiallisten interiöörien konservaattori ja puuseppä. Lisäksi hän on opiskellut sähkötekniikkaa. Hän nauttii työstään Seurasaaressa, sillä siinä hän pääsee hyödyntämään kaikkia opintojaan. Työn varjopuolia on työn fyysinen raskaus. Lisäksi konservaattorien täytyy osata suojautua oikein vanhoissa rakennuksissa olevilta haitta-aineilta. Kymäläisen mukaan tieto työn tärkeydestä voittaa kuitenkin haittapuolet.

”Kulttuuriperintö määrittää laajasti ajateltuna omaa maailmankatsomusta ja minuutta. Se juurruttaa ja auttaa ymmärtämään itseä ja muita”, Kymäläinen pohtii. ”Ilman kulttuurista ymmärrystä ja historiatajua ihminen ei voi hahmottaa asioita kokonaisina. Kulttuuriperintö vaikuttaa yksilöön ja yhteisöön.”

KYMÄLÄINEN TOIVOO, että ihmiset hahmottaisivat kulttuuriperinnön vahvemmin osana nykypäivää, ei historiasta irrotettuna, tästä päivästä erillisenä. Kulttuuriperinnön vaaliminen tapahtuu tässä päivässä – se on elämistä hetkessä ja läsnäoloa ajassa. Mitä Kymäläisen mielestä tästä päivästä pitäisi sitten säilyttää jälkipolville? ”Luontosuhde ja yhteisö, ihmisten kyky olla osa ympäröivää maisemaa”, Kymäläinen toteaa hetken mietittyään. ”Vaikka ympärillä olisi paljon hienoa kulttuuriympäristöä, ihmisten kyky kertoa tarinoita tuntuu olevan katoamassa. Toisekseen kotonaan voi olla muuallakin kuin muokatussa ja rakennetussa ympäristössä”, Kymäläinen pohtii.

Kulttuuriperintöön liittyy aina myös näkymättömissä olevia, aineettomia merkityksiä. Kymäläinen toivoo, että niiden tiedostaminen ja kyky kertoa näistä merkityksistä säilyisi nopeasti muuttuvassa maailmassa myös tulevaisuudessa.