Kymmenen vuoden tilinpäätös

2019 / Näkökulma

Museoviraston pääjohtaja, FT Juhani Kostet jää pitkän työuran päätyttyä eläkkeelle vuoden 2019 lopussa. Jutussa Juhani Kostet katsoo uraansa Museovirastolla, ja sen aikana viraston ja kulttuuriperintötyön toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia.

Kun tulin Museovirastoon, oli helppo lähteä nollasta. Silloin minusta tuntui, että vanhassa Museovirastossa ei ollut muuta säilytettävää kuin nimi ja henkilökunta. Ensimmäisessä onnistuin, toisen kanssa oli suuria ongelmia. Mutta siltäkään osin lopputulos ei tämän päivän näkökulmasta vaikuta huonolta. Seuraajani saa käsiinsä erilaisen Museoviraston kuin minä kymmenen vuotta sitten.

Organisaatio uuteen aikakauteen

Museoviraston organisaatio oli 2010-luvun alkaessa 1970-luvun lapsi. Rakenteita oli vuosien varrella parsittu, mutta kokonaisvaltaista ja nykyajan strategisia linjauksia toteuttavaa organisaatiorakenteen uudistamista ei ollut toteutettu.

Museovirastolla ei ollut myöskään nykyvaatimukset täyttävää strategiaa. Niitä oli kyllä tehty useita eri tavoitteita toteuttamaan: yhteensä noin 500 sivua tekstejä, joiden toteuttaminen yhtä aikaa mielekkäällä tavalla oli mahdotonta. Siitä oli tietenkin aloitettava.

Tavoitteenani oli saada aikaan selkeä ja yksinkertainen strategia sekä organisaatio, joka pystyisi toteuttamaan uusia strategisia linjauksia eikä olisi samalla tavalla perinteisiin akateemisiin tutkimuslinjauksiin sitoutunutta kuin vanhan organisaation rakenne oli. Tavoitteena oli, että kulttuuriympäristöä käsiteltäisiin kokonaisuutena arkeologisesta kulttuuriperinnöstä nykyaikaiseen kulttuurimaiseman hallintaan yhtenä prosessina, jossa jokainen osa niveltyisi joustavasti toisiinsa. Jo pitkään organisaatiossa hautunut ajatus lähti toteutumaan konkreettisesti.

Arkistot ja tietopalvelut olivat selkeä kokonaisuus, joista syntyi helposti yksi osasto. Tietovarannot ovat yksi kulttuuriperintöalan ja erityisesti juuri Museoviraston vahvuuksia. Tuntui luonnolliselta yhdistää aikaisemmat suoraan pääjohtajan alaisuudessa olleet kirjasto- ja kuvakokoelmat sekä arkeologiset kokoelmat ja arkisto yhdeksi kokonaisuudeksi. Tähän kokonaisuuteen liittyi oleellisesti myös nykyaikainen tiedonhallinta digitaalisine järjestelmineen.

Alkuperäisenä tavoitteenani oli luoda museoalan kehittämisestä vahva koko museoalaa ja sen kehittämistä palveleva kokonaisuus osastona. Tähän päästiin hetkellisesti, mutta määrärahaleikkausten pakottamana toiminnot jouduttiin myöhemmin hajauttamaan osaksi muuta organisaatiota.

Määrärahaleikkaukset haittaavat kehittämistä

Vuoden 2012 talousarvion valmistelussa Museovirastolle osoitettu erillinen määrärahojen leikkaus on edelleen mysteeri. On vaikea edelleen ymmärtää, miksi Museovirastoon, jonka uudet rakenteet olivat käynnistysvaiheessa, kohdistettiin niin merkittävä leikkaus. Kehyspäätöksen korjaamiseen ei sillä hetkellä löytynyt poliittista tahtoa, joten Museovirasto joutui sopeuttamaan toimintaansa pienentyneeseen budjettikehykseen voimakkaastikin.

Henkilökunnan raju vähentäminen edellytti toimintojen lakkauttamista ja organisaation sovittamista uusien tehtävien edellyttämälle tasolle. On selvää, että tällaisessa tilanteessa henkilökunnan jaksamiskyky on isolla koetuksella.

Kiinteistönhallinnan siirto keskittää toimintoja

Kymmenen vuoden aikana myös viraston toimitiloissa on tapahtunut perusteellinen muutos. Virasto luopui jo 1970-luvulta asti toimitilanaan olleesta Nervanderinkatu 13:n talosta, entisestä Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Tukipalvelut, kulttuuriympäristöpalvelut sekä arkisto- ja tietopalvelut siirtyivät Kulttuuritalolle ja Sturenkatu 2a:n tiloihin keväällä 2013. Silloin määrärahaleikkaukset olivat viemässä merkittävän osan Museoviraston resursseista. Seuraus oli tietenkin se, että osa tiloista oli ennen pitkää tyhjänä.

Museoviraston kiinteistöjen hallinnan siirto valtion kiinteistöpolitiikan mukaisesti Senaatti-kiinteistöille mahdollisti aivan uudenlaiset tilaratkaisut. Kansallismuseon uusien, kansainväliset vaatimukset täyttävien kalliotilojen valmistuminen vuonna 2013 oli ensimmäinen askel. Siitä päästiin helposti seuraavaan vaiheeseen. Kansallismuseon kokoelmia 1970-luvulta asti suojellut Orimattilan Keskusvarasto oli kauan odottanut laajennusta. Nyt luovuimme kuitenkin sellaisesta ja lähdimme tavoittelemaan kokonaan uuden, kansainvälisen mallin mukaisen kokoelma- ja konservointikeskuksen rakentamista. Hanke onnistui, ja keväällä 2016 avattiin Museoviraston uusi Kokoelma- ja konservointikeskus Vantaalla. Tavoitteena on siirtää Orimattilan Keskusvarasto Vantaalle 2024 vuoden loppuun mennessä.

Uusi Kokoelma- ja konservointikeskus mahdollisti sen, että tyhjilleen jääneestä Kansallismuseon vaunuvajasta saatiin hyvät tilat Museoviraston hallinnolle eli tukipalveluille. Kulttuuritalosta voitiin luopua ja keskittää toiminnat Sturenkatu 2a:n tiloihin, kokoelma- ja konservointikeskukseen sekä Kansallismuseon alueelle.

Tällä hetkellä suurin tilahanke on Kansallismuseon lisärakennus, Uusi Kansallinen. Vuoden 2019 alussa käynnistyikin arkkitehtikilpailu, joka ratkaistaan vuoden loppuun mennessä. Museovirastolla on tällä hetkellä käytössää varsin hyvät tilat.

Kansainvälisyys leimaa toimintaa

En ollut ennen Museoviraston aikoja vahvasti kansainvälisesti orientoitunut. Aloin ymmärtää kansainvälisen yhteistyön merkityksen, kun osallistuin ensimmäisiä kertoja Itämeren alueen yhteistyökokouksiin, Euroopan kulttuuriperintölaitosten johtajaverkoston European Heritage Heads Forumiin ja vastaavaan pohjoismaiseen yhteistyöhön.

Tällä sektorilla kohtasin pian myös kansainväliset sopimukset, ensin Euroopan neuvoston ja unionin monet kulttuuriperintöalan sopimukset ja sitten Unesco-sopimukset. Tämän vuosikymmenen aikana Suomi on ratifioinut mm. Unescon aineettoman kulttuuriperintösopimuksen ja Euroopan neuvoston Faron sopimuksen. Suomi on allekirjoittanut myös Euroopan kulttuuriperintötunnuksen (European Heritage Label). Kaikkien näiden toimeenpanosta huolehtii Museovirasto.

Haagin sopimuksen toimeenpano odottaa vielä loppuun saattamista. Museovirasto on tehnyt töitä sen eteen paljon laatimalla ensin luettelon ja viimeksi esityksen kuulemismenettelystä. Sopimuksella turvataan kulttuuriperinnön säilymistä kriisitilanteissa.

Itselleni merkityksellisin kokemus oli tietenkin työ Unescon maailmanperintökomiteassa, jossa sain olla Suomen edustajana vuosina 2013–2017. Työ oli vaativaa, mutta onneksi Museoviraston erikoisasiantuntija Stefan Wessman oli varsinainen työrukkanen asiantuntijana ja asioiden valmistelijana. Olenkin todennut, että isohkon organisaation johtaminen ja komiteatyöskentely on melkoisen mahdoton yhtälö.

Museoalan kehittyminen

Kun aloitin uraani syyskuun alussa 1980 Torniossa, maakuntamuseoita oltiin vasta perustamassa. Olin Torniossa se toinen museoammatillinen työntekijä, joka vaadittiin maakuntamuseostatuksen saamiseen. Nyt kun olen lopettamassa uraani 40 vuoden uurastuksen jälkeen, uusi museolaki on tulossa voimaan. Maakuntamuseoita ei enää nimityksenä ole, vaan tilalle tulevat alueelliset vastuumuseot. Lain toimeenpano on ollut poikkeuksellisen mielenkiintoinen prosessi. Kun sen tuntee, voi uskoa, että uudesta toimintamallista tulee myös Museoviraston näkökulmasta toimiva.

Kulttuuriperintöalan lainsäädännön kehittämisessä riittää jatkossakin haasteita. Yritykset uudistaa muinaismuistolakia ovat epäonnistuneet. Nyt näyttää kuitenkin olevan valoa pimeydessä ja uudistustyö saataneen käyntiin. Minun tavoitteeni olisi ollut laajemman kulttuuriperintölain säätäminen samalla tavalla kuin naapurimaissakin, joissa sellainen on todettu toimivaksi. Jos puitelakia ei tässä yhteydessä synny, toivottavasti näemme sellaisen jatkossa.

Millainen tulevaisuus?

Kuten alussa totesin, sain käsiini repaleisen Museoviraston. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty työ on tuottanut lopulta prosessinomaisesti toimivan organisaation, joka on joustava ja helposti raja-aidat ylittävä.

Vuosikymmenen puolivälissä tehdyt määrärahasupistukset ovat tietenkin tuottaneet huolta, ja sopeuttamistoimet ovat olleet massiivisiakin. Kun luovutan vuodenvaihteessa viraston uudelle pääjohtajalle, voin sanoa, että ainakin tämän hetken arvion mukaan hän saa käsiinsä taloudellisesti vakaan viraston, jonka henkilökunta puhaltaa yhteen hiileen. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että mitään ei tarvitse tehdä. Organisaatiot eivät ole koskaan valmiita. Toimintaympäristöt muuttuvat ja muutoksiin pitää aina pystyä sopeutumaan.

Asiasanat: Museovirasto, pääjohtaja, kulttuuriperintöhallinto

Pääkuvan tiedot: Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet kuvattuna Tamminiemessä. Kuva: Tiina Oasmaa.

Kirjoittaja: Juhani Kostet