2023 / Näkökulma

Kahleista huumepiippuihin – vankilakokoelman digitointiprojekti

Anni Minkkinen

Rikosseuraamuslaitoksen Suomen kansallismuseolle luovuttama esinekokoelma on kokonaisuudessaan digitoitu. RISEn kanssa yhteystyössä toteutetun projektin tuloksena suomalaisesta vankeinhoidosta kertovan kokoelman esineet ovat Finna-hakupalvelussa. Kokoelman keskiössä ovat yhteiskunnan marginaalissa elävät vangit sekä toiseus, väkivalta ja sosiaalinen vallankäyttö. Suomen kansallismuseon intendentti Anni Minkkinen kertoo, millaisia näkökulmia kokoelman synkän kulttuuriperinnön digitoinnissa huomioitiin projektin aikana.

Vankeinhoitomiehiltä verkon hakupalveluihin

Suomen vankeinhoitomiesten yhdistys perusti vuonna 1893 vankeinhoitomuseon, jonka pyrkimyksenä oli esitellä suomalaista vankeinhoidon historiaa sekä toimia opetuskokoelmana vankeinhoidon työntekijöille. Museokokoelmaa ryhdyttiin kartuttamaan heti perustamispäätöksen jälkeen ja esineitä lahjoitettiin kokoelmaan eri puolilla Suomea sijaitsevista vankiloista.

Turun Kakolassa valmistettu keinuhevonen on kokoelman varhaisimpia esineitä. Se siirrettiin vankeinhoitomuseon kokoelmaan vuonna 1895. Kuva: Marco Melander / Museovirasto.

Rikosseuraamuslaitoksen omistama kokoelma siirtyi Museoviraston ja Suomen kansallismuseon omistukseen 2010-luvun lopulla. Kokoelman luovutuksen myötä Suomen kansallismuseossa alkoi vuonna 2020 Rikosseuraamuslaitoksen kanssa yhteystyössä toteutettu projekti, jonka aikana tuhannet esineet luetteloitiin, valokuvattiin sekä digitoitiin kahden tutkijan voimin. Lähes kolmivuotisen projektin tuloksena kokoelmaesineet ovat Finna-palvelussa sekä Museoviraston kokoelmahallinta- sekä logistiikkajärjestelmissä.

Vessapaperirullista koottu huumepiippu, joka on valmistettu Konnunsuon vankilassa. Huumeidenkäyttö on vangeilla muuta väestöä yleisempää. Huumeiden käyttövälineet ovat vankilassa kiellettyjä ja ne takavarikoidaan löydettäessä. Kuva: Marco Melander / Museovirasto.

Synkän kulttuuriperinnön digitoiminen

Suomen vankilalaitoksen ja vankeinhoidon historiasta kertovan kokoelman keskiössä ovat yhteiskunnan marginaalissa elävät vangit. Kokoelmassa on esineitä, jotka kuvaavat vankien kokemaa toiseutta, väkivaltaisuuksia sekä sosiaalista vallankäyttöä. Lapin sodan synkkää kulttuuriperintöä tutkinut Eerika Koskinen-Koivisto on käyttänyt synkkää kulttuuriperintöä kattokäsitteenä viitaten pimeisiin, vaikeisiin ja tuskallisiin kulttuuriperinnön osiin, joihin myös vankilakontekstin moniääninen kulttuuriperintö osaltaan kuuluu. Koska kokoelman digitoinnin myötä myös vaikeita aiheita edustavat objektit julkaistaisiin Finna-hakupalvelussa, projektissa heräsi kysymys, voisivatko synkkää kulttuuriperintöä edustavat objektit jäädä hakupalveluissa irrallisiksi kuriositeeteiksi tai kauhistelun kohteiksi.

Koska objekteihin liittyviä ilmiöitä on mahdollisuus taustoittaa rajallisesti museoalan hakupalveluihin, digitoijan vastuu korostuu vaikeita teemoja julkaistaessa. Kulttuurihistorioitsija Maarit Leskelä-Kärki on todennut, ettei historiantutkijan tehtävänä ole painottaa menneisyyden sensaatiomaisia puolia, vaan pyrkimyksenä on kertoa tarkasteltavan henkilön tekemistä valinnoista ja elämäntavasta.

Pakkosyöttöpenkkiä on käytetty vuonna 1929 nälkälakossa olevien poliittisten vankien syöttämiseen. Vanki sidottiin penkkiin nahkahihnoin ja ruoka syötettiin nenäletkun kautta. Marco Melander / Museovirasto.
Vankilakokoelman vaikeita aiheita digitoidessa totuudenmukaisen taustoittamisen merkitys korostui – erityisesti vankien kokemien vaikeuksien sekä rikoksia ja tuomioita koskevien tietojen kohdalla. Vankilaprojektin määräaika asetti kuitenkin rajan ilmiöiden, vankeinhoidon ja yhteiskunnan laajemmalle asiayhteyden käsittelemiselle.

Vankilakokoelman digitoinnin periaatteeksi valittiin myös menneisyyden ihmisen kunnioittaminen. Historiantutkimuksen etiikasta kirjoittanut Kirsi Vainio-Korhonen on todennut, että tutkijan on kiinnitettävä huomiota henkilöstä käytettäviin sanavalintoihin sekä kirjoitustapaan, johon eivät kuulu arvostelu tai asenteellisuus. Vainio-Korhosen ajatuksesta tuli erityisen merkityksellinen tämän marginaalissa elävän ja usein voimakkaita ajatuksia herättävän ryhmän kulttuuriperintöä digitoidessa.

Marginaalin kulttuuriperintö näkyväksi

Vankilakokoelman synkän kulttuuriperinnön digitointityössä, hakupalveluihin julkaiseva oli viime kädessä vastuussa eettisistä valinnoista, jotka koskivat erityisesti vaikeisiin ja hankaliin aiheisiin liittyvien esineiden digitointia. Koska osa vankilakokoelman objekteista korostaa ihmiselämän synkkiä puolia, esineistön digitointityön ohjenuoraksi muotoutui menneisyyden ihmisten kunnioitus sekä vaikeiden ilmiöiden taustoittaminen.

Suomen kansallismuseon ja Rikosseuraamuslaitoksen yhteistyössä toteuttaman projektin myötä kokoelman tuhannet esineet on luetteloitu, valokuvattu sekä digitoitu. Kokoelman digitoinnin myötä yhteiskunnan alisteisen ja marginaalissa elävän ryhmän kulttuuriperintö, vaikeakin sellainen, on yhä näkyvämpi osa yhteistä kulttuuriperintöämme.

Kahleet
Kahleet on lähetetty kokoelmaan Kuopion lääninvankilasta vuonna 1895. Liivirautoja käytettiin 1800-luvulta 1900-luvun alkuvuosikymmeniin, jolloin ne jäivät vähitellen ilman erityismääräystä pois käytöstä. Vuonna 1889 kahleet määrättiin käytettäväksi vain tarvittaessa, lähinnä vaarallisen vangin hillitsemiseksi. Kuva: Marco Melander / Museovirasto..

Lähteitä ja kirjallisuutta

Frigren, Pirita. 2017. Tirkistelyä vai ymmärryksen lisäämistä? Historiantutkija arkaluontoisista asioista kirjoittamassa. Teoksessa Historiantutkimuksen etiikka. Toim. Eilola, Jari; Koskivirta, Anu; Lindman, Satu. Helsinki, Gaudeamus. 51–70.

Koskinen-Koivisto, Eerika. 2018. Lapin sodan kulttuuriperintö ja muistin politiikka. Näkökulmia kulttuuriperintöön -kirjoitussarja Politiikasta-verkkolehdessä.

Koskinen-Koivisto, Eerika., Thomas, Suzie. 2017. Lapland’s Dark Heritage: Responses to the Legacy of World War II. Teoksessa Heritage in Action. Toim. Silverman, H., Waterton, E., Watson, S. Springer. 121–133.

Miettinen, Riikka. 2017. Hullut, pahat, olosuhteiden uhrit? Eettiset kysymykset itsemurhien historian tutkimuksessa. Teoksessa Historiantutkimuksen etiikka. Toim. Eilola, Jari; Koskivirta, Anu; Lindman, Satu. Helsinki, Gaudeamus. 139–158.

Pietikäinen, Petteri. 2020. Kipeät sielut: hulluuden historia Suomessa. Helsinki, Gaudeamus.

Seitsonen, O., Hekkurainen, M., Koskinen-Koivisto, E. & Thomas, S. 2018. ”Voiko natsia rakastaa?”: Lapin Maakuntamuseon Wir waren Freunde – Olimme ystäviä -näyttelyprosessi esimerkkinä vaikeasta kulttuuriperinnöstä. Suomen Museo – Finskt Museum, 125. 112–132.

Vainio-Korhonen, Kirsi. 2017. Vastuullinen historia. Teoksessa Historiantutkimuksen etiikka. Toim. Eilola, Jari; Koskivirta, Anu; Lindman, Satu. Helsinki: Gaudeamus. 29–47.

Linkit

Selaa vankilakokoelman esineitä Suomen kansallismuseon Finna-hakusivustolla

Vankilan verkkosivut

Asiasanat: vankilat, vankeinhoito, vaikea kulttuuriperintö, kokoelmat, digitointi, Suomen kansallismuseo, kokoelmatyö

Pääkuvan tiedot: Elämä vankiloissa oli tarkoin säädeltyä. Vangeilta oli kielletty muun muassa keskinäinen kommunikointi. Tässä leikkipuhelimessa ääni kulkee puuosiin kiinnitettyä lankaa pitkin, jolloin kuulumisia on ollut mahdollisuus vaihtaa salaisesti toisessa sellissä olevan vangin kanssa. Vankien oikeudet lisääntyivät vähitellen 1900-luvun puolesta välistä lähtien. Kuva: Marco Melander, Museovirasto